Miten minusta on tullut tällainen kirjoittaja?

Miten minusta tuli tällainen kirjoittaja, jollainen nyt olen? Siinäpä vasta kiperä kysymys. Hetken pohdinnan jälkeen vastaukseksi löysin, luonteeni ja sen mitä olen viime vuosien aikana koulun penkillä kirjoittamisesta oppinut.

Näin heti aluksi myönnän etten omasta mielestäni osaa kirjoittaa, ainakaan kunnolla. Koskaan en ole ainuttakaan runoa tai kunnollista tarinaa kirjoittanut. (Tai siis, että runot ja tarinat olisi jotenkin ollut laskettavissa hvyksi tai mielenkiintoisiksi) Hyviä aiheita minulla aina riittää, mutta alun huuma ei kauaa kestä. Kärsivällisyyteni ei koskaan kestä. Keskin aina hyvän alun ja lopun, mutta keskivaihe tuottaa monesti ongelmaa. Mitä ihmettä sitä siihen alun ja lopun väliin kirjoittaisi? Pelkkä alku ja loppu, on ehkä turhan köyhä laskettavaksi kunnon tekstiksi. Kun tekstin tulisi olla ns. kunnollinen ja asiallinen, ei tekstiä tunnu syntyvän millään. Tämä ehkä saattaa johtua siitä, että olen hyvin kriittinen oman tekstini suhteen. Ja kriittisyys aste nousee vielä korkeammalle jos sen lukee joku muu kuin minä itse. Tähän jo ongelmaksi laskettavaan asiaan toivon saavani helpotusta tällä opintojaksolla.

Itse en pahemmin kirjoja lue. Ehkä siitä johtuneekin se, etten osaa kunnolla kirjoittaa. Kirjoittamiseni ei ole niin elävää, värikästä, mielenkiintoista, luonnollista ja rentoa kuin toivoisin sen olevan. Haluaisin osta kirjoittaa hienoja mietelmiä ja käyttää hauskoja sanaleikkejä. Kirjojen lukemisen kanssa pätee sama ongelma kuin asiallisen tekstin kirjoittamisessakin. Kärsivällisyys ei riitä. Jos kirja ei heti tempaa mukaansa. En millään jaksa odottaa, että jotain mielekästä tapahtuu. Mutta ne kerrat, kun olen kirjan kokonaan saanut luettua on maailmani muuttunut täysin ja kokemus ollut varsin palkitseva.

Kirjoittaminen on ollut minulle jo pienestä pitäen paras tapa ilmaista itseäni. Kun minun ei tarvitse kirjoittaa ns. asiallista tekstiä, on kirjoittamiseni huomattavasti vapaampaa. Silloin ajatus saa lentää ja kaikki mitä mieleen tulee kelpaa kirjoitettavaksi. Silloin ei tarvitse murehtia kielioppisäännöistä, oudoista virkkeistä tai sopimattomista sanoista. Ehkä tämänlaisen kirjoitustavan takia en koskaan ole täysin kielioppia oppinutkaan.

Toisinaan pidän itseäni varsin raukkamaisena, kun en pysty sanoin kertomaan mitä ajattelen. Minun on saatava kirjoittaa se. Toisinaan taas mikään ei ole niin palkitsevaa kuin saada kirjoittaa se ylös mikä mieltä painaa. Silloin murhe siirretään pois ajatuksista häiritsemästä ja "normaali" ajattelu voi taas jatkua. Murhetta tuottavaan aiheeseen voi halutessaan palata, mutta se ei ole enää esteenä muulle toiminnalle. Kirjoittamalla olen selvinnut elämäni pahimmista ja eniten koettelemista asioista. Asiat ovat olleet liian kivuliaita puhuttavaksi, mutta kirjoittaminen asiasta on ollut paljon helpompaa. Tällöin ei ole tarvinnut kohdata henkilöä, jolle asiasta olisi pitäny puhua.

Mielestäni tapani kirjoittaa muuttuu aina, kun kirjoitan. Joten myös tämä opintojakso tulee muuttamaan tapaani kirjoittaa. Toivottavasti kuitenkin parempaan suuntaan. Sellaiseen suuntaan, että voisin itsekin olla ylpeä tavastani kirjoittaa ja pitäisin sitä kunnollisena. Joskus on joku viisas sanonut, että kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla. Joten kirjoittamaan lisää sitten vaan !