Sokkotreffit

Ei tästä tule yhtään mitään. Missä mun puhelin on. Mä soitan kyllä Marille ja käsken sen perua koko jutun. Milla ajatteli mielessään ja etsi laukustaan pientä pinkkiä puhelintaan. Milla odotteli juuri bussia pysäkillä. Pysäkillä, joka sijaitsi lähellä hänen kotiaan, eli keskellä ei mitään. Bussi pysäkkikin sijaitsi metsän ympäröivällä tiellä. Pysäkillä ei voinut kuulla muuta kuin ne omat ajatuksensa ja metsäneläinten äänet. Milla oli ainut ystävä porukastaan, joka oli vielä jäänyt kotikonnuilleen. Muut olivat jo muuttaneet keskustaan. Sinne missä oli kaikki ja missä sattui ja tapahtui. Milla oli ainoa, joka oli suostunut jäämään rauhaisaan kotikylään kuuntelemaan linnunlaulua ja traktoreiden mörinää. Kotikylällä ei paljoa mitään sattunut tai tapahtunut ja syy siihen oli se, ettei siellä asunut muita, kuin eläkeikää tavoittelevat pariskunnat ja jo toivottomiksi kutsuttavat vanhat pojat. Milla oli siis kaveriporukkansa ainoa sinkku nainen. Ja siksi hän oli luvannut ystävälleen Marille, että suostuisi tämän järjestämille sokkotreffeille.

”Se olis sitte 5,50 keskustaan” Bussikuski tokaisi Millan saavuttua bussiin. Milla istuutui lähes tyhjän bussin takaosaan. Hän oli jännityksestä kankeana. Tuijottaessaan vanhan bussin likaisesta ikkunasta ulos Millan mieli harhaili muistelemaan viimekertaisia sokkotreffejään. Se vasta katastrofi olikin. Molemmat osapuolet olivat ensi-silmäyksen jälkeen toivoneet, että aika voisi lentää. Mitään niin kiusallista Milla ei ollut koskaan kokenut. Molemmat treffiläiset olivat yrittäneet keksiä edes jonkinlaisia puheen aiheita. Ja niin säästä he olivat puhuneet, sen noin puolen toista tunnin aikana, jonka kyseiset treffit kestivät, niin ainakin neljä kertaa. Molemmat olivat koittaneet syödä mahdollisimman nopeasti ja tunkea ruokaa kokoajan suuhun, jottei tarvitsisi puhua. Sillä heidän väliset hiljaiset hetket olivat olleet varsin kiusallisia. Niistä treffeistä oli varmaan sana kiusallinenkin keksitty.

Näiden treffien vuoksi Milla olikin nähnyt painajaista viimeisen viikon ajan. Hän oli unissaan kokenut kaikki mahdolliset treffi katastrofit. Eräällä kerralla seuralainen ei ollut tullut lainkaan. Toisella kerralla seuralainen oli ollut, niin ei hänen tyyppisensä mies. Mies joka oli kauniimpi kuin hän ja kiinnittänyt enemmän huomiota ulkonäköönsä kuin häneen. Yksillä treffeillä oli sattunut kaikki mahdolliset asiat joita yrittää treffeillä välttää. Eli kaataa jotain toisen päälle, puhua vain itsestään koko illan, huomata ettei ole yhtään mitään yhteistä, puhutella toista koko illan väärällä nimellä ja kaikkea mitä mahdollista voi vain keksiä.

Millan palauttaa nykyhetkeen puhelimen soittoääni. Soittaja oli Mari. ”No moi!” ”Mitkäs on nyt fiilikset” Mari tivasi heti. ”No ovat ne paremmatkin olleet” Milla valitteli. ” Mun oli aivan pakko varmistaa, et oot lähtenyt sieltä metsän keskeltä liikkeelle. Niin oothan sä nyt bussissa niinko mä kuvittelen?” Mari varmisteli. ” No olen olen. Enkä kyllä tiedä miksi.” ” Ehkä mun pitäis sittenkin lähteä vaan takaisin kotiin…” Milla pohdiskeli. ” No et tasan tarkkaan mene.” ”Menet nyt sinne treffeilles” ” Se Lauri on tosi hyvä tyyppi, uskoa nyt mua.” Mari uskotteli Millalle.

Puhelu päättyi siihen, kun Milla saapui päätepysäkilleen. Puhelu ei ollut varmistanut hänen oloaan ollenkaan. Mari ei ollut järin vakuuttava. Ei silti Millaa olisi saanut mikään vakuuttuneeksi sillä hetkellä. Hän oli täysin epätoivon vallassa ja asteli pysäkiltä sovitun kahvilan eteen. Tultuaan kahvilan eteen ketään ei näkynyt. Milla oli varma, että yksi hänen painajaisistaan tulisi tapahtumaan. Tai ehkä se ei olisikaan painajainen, jos seuralainen olisi varsin hirvittävä. Silloin se olisi helpotus. Millan sydän pamppaili tuhatta ja sataa joka kerta, kun joku miespuolinen henkilö käveli häntä kohti. Toisinaan se tuntui suurelta helpotukselta, että henkilö käveli joko hänen ohitseen tai kääntyi ennen kahvilaa toiseen suuntaat. Kello oli jo vartin yli sovitun ajan. Milla päätti odottaa vielä muutaman minuutin ja siten hän lähtisi kotiin. Hän manasi mielessään. Miten olikaan, että hän itse oli suostunut lähtemään. Vaihtanut verkkarit hieman kiristävään mekkoon. Kauneuden eteen, kun naisten on aina kärsittävä.Etsinyt varastosta korkokengät, jotka kaiken lisäksi hieman hiersivät jalkoja. Hän oli jopa meikannut. Ja kaikki tämä täysin turhaa. Ja juuri, kun Milla oli aikeissa kirota kaikki maailman miehet joku koputti hänen olkapäätään. Tuoksusta päätellen, hänen takanaan oli mieshenkilö. Tuoksu oli ihanan miehinen. Mieleen tuli varsin raamikas ja vahva mies. Milla kääntyi ympäri ja huomasi edessään nuoren miehen. Mies oli vaaleaverikkö, varsin raamikas ja komea mies. Mies esitteli itsensä Lauriksi. Jolloin Millan sydän alkoi takoa entistä kovempaa tahtia. Ehkä näistä treffeistä tulee sittenkin jotain. Millan olo huojentui. Hän esitteli itsensä. Ja asteli Laurin taluttamana sisään kahvilaan. Kaikki pelot ja kauhut Millan mielessä haihtuivat samantein.